tiistai 24. heinäkuuta 2012

Makoisat marjat!

Tänään neiti Kesäheinän ulkoilu meni oikeastaan pelkäksi syömiseksi.
Meidän pihassa on ihan noita luonnon omia antimiakin kuten mustikkaa, metsämansikkaa 
ja mesimarjoja. Löytyypä muutamat puolukatkin sitten kunhan niiden aika on.
Tänään siis pieni neiti nautiskeli noiden kolmen marjan lisäksi vielä punaviinimarjoilla joita nyt
muutamat punaiset jo bongattiin puskasta. Sieltä ne vaan kypsyy :)


Kävin tuossa illemmalla vielä keräämässä kipollisen mustikoita huomista marjapiirakkaa varten.
Nopsaan täyttyi muki ja muutamaan piirakkaan vielä marjoja jäi, kunhan ei linnut kerkeä
niitä viemään ennen minua. 
Todella vanhaa omenapuutakin tutkittiin pikku neidin kanssa tänään ja todettiin että omenia
näyttäisi tänä vuonna tulevan silleen sopivasti, eli jos ei mikään öttiäinen niihin puraise niin 
saadaan omista omenista parit kaurapaistokset ja sitten ihan vaan puusta suuhun syötäviksi.
Nyt omenat oli vielä vauvaomenia joten annetaanhan niiden kasvaa rauhassa ;)

Täällä odotellaan että mökki hiljenisi ja sitten pihalle isännän kanssa maalaamaan otsalautoja.
Huomenna ois sitten tarkoitus niitä nostaa paikoilleen.
Kattopellit tulivat tänään ja nyt niitä sitten suojellaan kuin suurta aarretta ettei vaan lapset mene
poppimaan niiden päälle!
Apujoukot ois nyt enemmän kuin tervetulleita isännän kaveriksi tuohon hommaan sillä minun "maha" 
ei oikein tykkää että nostelen kovin painavia. Ukki&mummo onkin huomenna tulossa mutta
toivottais myös niitä nuorempia, notkeampia ja terveempi selkäisiä apulaisia.
Mikä ihme siinä onkin että apuja ois puheiden mukaan luvassa mutta kun päivä on käsillä,
ei ketään kuulu eikä näy :/ Ei tunnu enää toimivan se wanha kunnon "puolin ja toisin" auttaminen.

Pitää vaan toivoa että katto saadaan valmiiksi mahdollisimman pian!
Nyt sutimaan :)
-Mari-

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails